Joan Ga­le Ro­bin­so­nin ro­maa­ni Mar­nie: tyttö ik­ku­nas­sa (Gum­me­rus, 2015) tai­si ol­la ai­ka huo­nos­ti tun­net­tu nuor­ten ro­maa­ni­na muual­la kuin Bri­tan­nias­sa, Sak­sas­sa ja Ja­pa­nis­sa. Al­ku­peräis­teos jul­kais­tiin 1968 ja se unoh­det­tiin ko­ti­maas­saan­kin ai­ka pian. Ja­pa­ni­lai­sen Stu­dio Ghib­lin ani­maa­tio­ver­sio loi sil­le uu­den ky­synnän fan­ta­sia­kir­jal­li­suu­den mas­sa­tuo­tan­nos­sa. Ajan­koh­tai­nen se on myös sen ta­kia, että siinä on oraal­la nuo­ria vil­lit­se­vien cree­py­pas­ta-pät­kien pe­lot­ta­va maail­ma.

E­lo­ku­va ei lie­ne ko­vin pal­jon muut­ta­nut ta­ri­naa. En tiedä, ha­lu­si­ko kir­jai­li­ja vii­ta­ta Alf­red Hitch­coc­kin ai­koi­naan huo­not ar­vos­te­lut saa­nee­seen ja sit­tem­min mes­ta­ri­teok­sek­si ylei­ses­ti nos­tet­tuun Mar­nie-e­lo­ku­vaan, mut­ta yh­tymä­koh­tia on pal­jon. On men­nei­syy­den sa­lai­suus, jo­ka yri­tetään rat­kais­ta. An­na-tytöllä on trau­ma, jo­ta ale­taan vii­pa­loi­da au­ki, kun hän jou­tuu uu­teen ympä­ristöön. Vaa­lean, kau­niin Mar­nien men­nei­syys on sa­maan ai­kaan mys­ti­nen.

G­hib­li on­nis­tui tehtävässään eri­no­mai­ses­ti. Tun­nel­ma on kuin Wil­kie Col­lin­sin vik­to­riaa­ni­sen ajan ro­mant­ti­ses­sa kau­hu­ta­ri­nas­sa Val­ko­pu­kui­nen nai­nen (Wo­man in Black, 1860), eikä seu­raa­van vuo­si­sa­dan Ame­ri­can Got­hic –­tun­nel­moin­tia­kaan jä­tetä hyö­dyntämättä, kun kyläläi­set pelkäävät aa­vei­ta, ou­to kar­ta­no saa nou­su­ve­den ai­kaan yli­luon­nol­li­sia asuk­kai­ta ja sa­la­mat lyövät vil­ja­sii­loon yöllä.

E­lo­ku­va on psy­ko­lo­gi­nen tut­kiel­ma lap­suu­den trau­mois­ta, jo­ka joh­taa 10-vuo­tiaa­na yk­sinäi­syy­teen ja ar­kuu­teen. Sa­mal­la ote­taan kan­taa hie­no­va­rai­ses­ti eri­lai­suu­den sie­toon. Hyvä ai­he ny­kypäivänä.