B­ru­ce Sp­rins­tee­nin sa­man­ni­mi­sen al­bu­min ympä­ril­le ra­ken­tu­va mu­siik­ki­teos on le­vyn­mit­tai­nen kon­sert­ti Ame­ri­kan län­teen. Tai ku­ten muu­sik­ko asian it­se tun­tuu il­mai­se­van Ame­ri­kan psyyk­keen yh­teisöl­li­syy­teen ja yk­silöl­li­syy­teen teat­raa­li­sen ru­nol­li­ses­sa kuo­sis­sa. Sp­rings­tee­nin ti­lan sa­ta­vuo­tiaas­sa la­dos­sa tal­tioi­tu kon­sert­ti vä­lit­tyy ko­tiin lup­sa­kan läm­min­hen­ki­senä ja ele­gan­tin kai­ho­mie­li­senä il­ta­na, jo­ka viih­dyttää vai­vat­ta ja tun­tuu myös vä­li­nu­me­rois­saan luo­taa­van eloa pal­kit­se­van elo­ku­va­mai­ses­ti.

Tämä ei ole do­ku­ment­ti eikä elo­ku­va, mut­ta lauan­tai-il­lan kon­sert­ti­na tämä on jou­he­va esi­tys. Myös Sp­rings­tee­nin ti­lal­ta Jos­hua Treen kan­sal­lis­puis­toon le­vittäy­tyvä miljöö on näyttävä. An­ti on kau­nis­ta, mut­ta jok­seen­kin yh­den­mu­kais­ta.