Lähtö­koh­ta on hy­vin mie­len­kiin­toi­nen. Ku­ten TV2:n mai­nio Tre­me-sar­ja on muis­tut­ta­nut, New Or­leans al­kaa pik­ku­hil­jaa sel­viy­tyä suur­tul­van tu­hois­ta. Mut­ta mitä ta­pah­tui suo­ja­val­lien ul­ko­puo­lel­la, mistä ca­jun­keit­tiön tär­keät ra­vut ja ka­lat pyy­dys­tetään tu­ris­tien her­ku­tel­ta­vik­si. Saa­re­lai­set ovat sel­lais­ta po­ruk­kaa, että suo­ma­lai­nen ei ole kos­kaan junt­tia näh­nytkään.

Pik­ku­tyttö elää ko­vaot­tei­sen ka­la­mie­sisänsä kans­sa, mut­ta jou­tuu ai­ka­moi­seen pin­tee­seen. Isä sai­ras­tuu ja tyttö jou­tuu ot­ta­maan jät­tiläi­sen harp­pauk­sia, vaik­ka tans­sias­ke­lis­sa­kin oli­si te­ke­mistä.

Ikävä kyllä lu­paa­va ase­tel­ma sor­tuu yl­tiö­na­tu­ra­lis­ti­seen new age –hä­myi­lyyn, jo­ka on kuin suo­raan, mut­ta huo­nos­ti kop­sat­tu Ter­ren­ce Ma­lic­kil­ta. Täh­tiä on kan­nen pe­rus­teel­la krii­ti­koil­ta kui­ten­kin sa­ta­nut.