Fil­miyh­tiö Uni­ver­sa­lin 1940-lu­vun hir­viöe­lo­ku­vat eivät oi­kein pärjän­neet 1930-lu­vun unoh­tu­mat­to­mil­le klas­si­koil­le. Dra­cu­la, Fran­kens­tein ja Muu­mio ovat edel­leen ohit­ta­mat­to­mia, pu­hu­mat­ta­kaan Ed­gar Ul­me­rin 1934 oh­jaa­mas­ta ja har­vem­min näh­dystä ne­rok­kaas­ta kau­hu­hal­pik­ses­ta Mus­ta kis­sa.

Geor­ge Wagg­ner pai­nui oh­jaa­ja­na myö­hem­min un­hoon, mut­ta 1942 val­mis­tu­neen Ih­mis­su­den (T­he Wolf Man) yk­sin­ker­tai­nen pe­rus­ta­ri­na kestää edel­leen kat­so­mi­sen. Mykän kau­den ”­tu­hat­kas­voi­sen” Lon Cha­neyn poi­ka, Lon Cha­ney ju­nior, on vai­kut­ta­van traa­gi­nen mie­henä, jo­ka ei voi su­si­mies­ki­rouk­sel­leen mitään. Al­ku­peräi­sessä Wolf Ma­nis­sa isää näyt­te­li lois­ta­va Clau­de Rains ja mus­ta­lais­tietäjä Ma­le­vaa venäläi­se­mig­rant­ti, vah­vo­jen roo­lien Ma­ria Us­pens­ka­ja.

Uu­si ver­sio The Wolf­man no­jaa kes­kei­siltä osin van­haan Curt Siod­ma­kin kä­si­kir­joi­tuk­seen. So­vit­ta­jat And­rew Wal­ker ja Da­vid Self ovat si­joit­ta­neet ta­pah­tu­mat 1800-lu­vun lo­pun Eng­lan­tiin ja kek­si­neet pyöräyttää juo­nel­le kes­kei­set koh­ta­lot päin­vas­tai­sik­si. Siod­ma­kin ori­gi­naa­li­teks­ti ohit­ti mai­nin­nal­la vel­jen kuo­le­man ja va­rauk­sel­li­sen isä-poi­ka­suh­teen. Nyt ne on ko­ro­tet­tu näppäräk­si pe­rus­tak­si rii­va­tun kylä­pa­han su­ku­ki­rouk­sel­le.

Be­ni­cio del To­ron beat­le-kuon­ta­los­sa ja huo­nos­ti is­tu­vas­sa ha­tus­sa esittämä Law­ren­ce pa­laa vel­jensä kuol­tua pitkän kar­ko­tuk­sen jäl­keen isänsä Sir Joh­nin (Sir Ant­ho­ny Hop­kins) asu­maan kar­ta­noon. Po­jan mie­leen pa­laa­vat muis­tot äi­din kuo­le­mas­ta ja isän kyl­myy­destä. Ai­noa, jo­ka Law­ren­ceen suh­tau­tuu ystäväl­li­ses­ti, on vel­jen les­ki Gwen (E­mi­ly Blunt).

67-mi­nuut­ti­nen al­ku­peräi­nen The Wolf Man käyt­ti ai­kaa ta­lou­del­li­ses­ti ja ker­toi psy­ko­lo­gis­ta jän­ni­tystä ja hir­viö­kau­hua sisältävän ta­ri­nan jän­teväs­ti. Joe Johns­to­nin ver­sio la­vas­taa aluk­si ta­ri­nan ympä­ril­le uus­go­tii­kan jylhät muu­rit ja tum­mien num­mien var­joi­sat puit­teet. Sit­ten käyn­nis­tetään toi­min­ta. Uu­den Sher­lock Hol­mes -fil­min ta­voin tässä­kin 1800-lu­vun lo­pun Bri­tan­nia on lai­nanäyttämö ny­kyai­kai­sen vauh­dik­kaal­le efek­ti­seik­kai­lul­le.

Al­ku­peräis­fil­miä kun­nioit­taen Us­pens­ka­jan ti­lal­la vii­sas­ta mus­ta­lai­seuk­koa näyt­te­lee yhtä kun­nia­nar­voi­sa Ge­ral­di­ne Chap­lin, 65. Del To­ro on su­si­mai­nen ja ar­voi­tuk­sel­li­nen. Hop­kins muis­tut­taa näyt­te­lijän mer­ki­tyk­sestä tässä­kin te­ho­myl­lyssä. Scot­land Yar­din et­sivää esittävän Hu­go Wea­vin­gin olut­tuo­pin ti­laus ta­ver­nas­sa päi­hittää jo­pa muo­don­muu­tosb­ra­vuu­rit.

Ih­mis­su­si­pai­ni suu­re­na lop­pu­koh­tauk­se­na pur­suu yli äyräi­den pelkäk­si te­hos­tei­den tu­li­me­rek­si. Hie­no­va­rai­suu­teen ei ole py­rit­tykään, vaan jyrk­kiin vas­tak­kai­na­set­te­lui­hin. Dan­ny Elf­man­nin pau­haa­va mu­siik­ki ja jo­kais­ta shok­kie­fek­tiä säestävä hir­veä jysäys tun­tu­vat kui­ten­kin oi­keil­ta va­lin­noil­ta tähän säi­kyt­te­ly­sir­kuk­seen. (HB)

Wolf­ma­nin uu­sin­ta­ver­sio toi­mii hie­man pa­rem­min kat­sot­tu­na pitkältä oh­jaa­jan ver­siol­ta. Goot­ti­lai­nen tun­nel­ma saa­vu­te­taan tyy­lillä, mut­ta sil­ti van­ha klas­sik­ko pitää rin­nal­la hy­vin pin­tan­sa. Psy­ko­lo­gi­nen tark­ka­silmäi­syys voit­taa ny­kypäivän vai­vat­to­man tek­nii­kan. Al­ku­peräi­sen Ih­mis­su­si-e­lo­ku­van lisäk­si myös John Lan­di­sin hu­mo­ris­ti­nen Ih­mis­su­si Lon­toos­sa (1981) ja Joe Dan­ten tyy­likäs How­ling -ul­von­ta (1980) vievät köm­pe­lyy­destään­kin huo­li­mat­ta voi­ton uu­sim­mis­ta ry­mis­te­lystä. Nuo­rem­pi pol­vi voi to­ki ol­la eri mieltä. (PS)