Harva elokuva on kestänyt näin hyvin aikaa valkokankaalta VHS:lle, DVD:lle ja vihdoin BD:lle.
Harva elokuva on kestänyt näin hyvin aikaa valkokankaalta VHS:lle, DVD:lle ja vihdoin BD:lle. Teräväpiirtoinen kuva ja aiempaa selvästi vähemmän pakattu ääni suosivat tieteiselokuvia, sillä parhaimmisto tarjoaa ajatuksia herättävän teemansa lisäksi audiovisuaalisen elämyksen.
Minulla on Apinoiden planeettaan henkilökohtainen suhde, koska isäni oli hyvin innostunut tämänlaatuisesta fiktiosta aina sota-aikana lukemistaan Burroughsin Mars-kirjoista ja niitä seuranneesta scifiklassikkojen (Bradbury, Heinlein, Asimov) tulvasta lähtien.
Tähän liittyy perheanekdootti, sillä muistan kuin eilisen päivän, kun naureskelin seitsemänvuotiaana kossina äidilleni, joka päivitteli odottaneensa pitkään elokuviin pääsyä. Paluu apinoiden planeetalle ei luultavasti ollut naisen näkökulmasta osuvin valinta.
Pierre Boullen La planète des singes (1963, Otavan suomennos jo seuraavana vuonna) lainattiin meille kirjastosta jo ennen elokuvan tuloa. Isä oli tapansa mukaan tuohduksissaan käsikirjoittajien tekemiin muutoksiin, mutta selvästi oli pitänyt näkemästään, kun jatko-osakin kelpasi. Charlton Heston muistutti häntä varsinkin nauraessaan, joten tällä lienee ollut myös vaikutuksensa.
Muutokset olivat kuitenkin järkeviä. Boullen kirjassa apinat ajavat autoa ja lentävät helikoptereita, pukeutuvat liituraitaan ja polttelevat sikareita. Rahoittajat olivat tiukoilla, joten tuottaja Arthur P. Jacobs sai neronleimauksen siirtää tapahtumat primitiiviseen kulttuuriin. Samalla kirjan satiirinomaisuus häivytettiin, ja tilalle tuli kansalaisliikehdinnän vuonna 1968 tärkeät teemat rasismi, rotusorto, pasifimismi ja tavallaan myös eläinsuojelu.
Twilight Zonen –käsikirjoittajan Rod Serlingin alkuperäisestä käsikirjoituksesta säilytettiin tv-sarjalle tyypillinen shokkimainen loppukäänne Vapaudenpatsaineen. Itse asiassa Boullen alkuperäinen romaani sisälsi tyystiin erilaisen, mutta miltei yhtä tehokkaan lopputvistin, jonka mestari toteutti kirjan kahdella viimeisellä sanalla.
Sterlingin tekoset silasi lopullisen skenarion kirjoittanut Michael Wilson. Hän lisäsi mukaan Hollywoodin mustalistalaiselle tunnusomaisia muistoja McCarthyn vainoista.
Lopullinen apinabuumi alkoi 1974, kun Fox ymmärsi järjestää koko iltapäivän Go Ape –matineoita, joissa esitettiin kaikki sarjan viisi osaa. Seurasi jännittävä sarjakuvalehti, ensimmäinen voimallinen oheistuotteiden tulva ja parin kauden tv-sarja. Ryntäsimme sitä seuraamaan vuonna 1975 ystäväni Panu Hentilän kotiin, jossa oli väritelevisio. On vaikea unohtaa ensimmäisen sukupolven väritelevision ylisaturoituneita värejä ja järkyttäviä punaisia sävyjä juuri apinoiden kostuumeissa.
Uusi katsantokerta ei anna kovin paljon uutta. Sitä voi kuitenkin ihailla, kuinka rasismi kiertyy aika tiukalle, sillä kyse ei ole vain ihmisen ja eläimen erilaisista oikeuksista, vaan myös apinoiden välisestä hierarkiasta. Orangit ovat kuin amerikkalaisia konservatiiveja, simpanssit demokraatteja ja gorillat mustia. Eipä ole kumma, että elokuvasta tuli aikanaan hitti. Apinoiden maskeeraus onnistui niin hyvin, ettei nykypäivän katsojakaan vierasta lopputulosta.
Luultavasti teräväpiirrosta johtuen nyt huvittaa kohtaus ennen pitkää avaruusunta, jossa Heston polttaa sikaria. Toisin kuin savuke, sehän sammuu itsestään. Kapteeni panee tumpin rintataskuunsa, mikä on hyvin yleinen, paha tapa meillä sikarinystävillä. Aromit ovat usein aika hirveitä, kun sen sytyttää myöhemmin uudestaan. Miltähän tämä jämä olisi maistunut, sillä Heston jatkaa sen tupruttelua 2000 vuoden kuluttua oudon planeetan pinnalla!
Kuva näyttää aiempaa hieman terävämmältä ja levollisemmalta DVD-laitokseen verrattuna, mutta ei mitenkään loisteliaalta. Ääniraita ei juurikaan poikkea edukseen aiemmasta DD5.1-koodauksesta. Ekstroissa kaksi kommenttiraitaa (säveltäjä Jerry Goldsmith, toisesssa näyttelijäkuntaa ilman Hestonia), triviakommenttiraita, Ansan avaruusohjelman ”esittelyfilmi” (6 min.), 41 min. dokumentit, elokuvan mittaan toimivat bonusview-dokumentit (39 min.), ylijäämäotoksia (20 min.), Nato-presentaatio (11 min.), peli, Behind the Planet of the Apes –traileri, Roddy McDowallin ottamaa mykkää kaitafilmiä (20 min,), kaksi kuvagalleriaa, tiiseri ja traileri.Elokuvan voi katsoa halutessaan apinoiden lainlaatijan lyhyellä introlla tai ilman. (PS)