Kol­mea vii­sas­ta miestä ei tällä het­kellä esi­tetä Kes­ki-Poh­jan­maal­la. Fil­mi on kui­ten­kin saa­nut kol­me Jus­si-eh­dok­kuut­ta. Ei sentään yhtä ku­ta­kin pää­roo­lia koh­ti, vaik­ka sen mies­sak­ki on­kin jo pal­kit­tu Tal­lin­nas­sa. Il­miömäi­sistä näyt­te­lijöistä vain Ka­ri Heis­ka­nen on eh­dol­la Jus­sil­le. Muut pys­tit Mi­ka Kau­rismä­ki voi it­se saa­da oh­jauk­ses­ta ja leik­kauk­ses­ta.

Po­lii­se­ja näy­tel­lyt Pert­ti Sve­holm on ta­ri­nan po­lii­si, Mat­ti. Vai­mo on venäläi­nen (E­le­na Spi­ri­na), mut­ta mies hau­too epäi­lyk­siä tu­le­van lap­sen isyy­destä. Rans­kas­sa oi­keas­ti­kin näyt­te­lijäntöitä te­kevä Ti­mo To­rik­ka on Rau­no, jon­ka tai­tei­li­jaelämä on kat­kais­sut vä­lit en­ti­seen vai­moon (Riit­ta Ha­vu­kai­nen) ja Te­ro-poi­kaan (Tom­mi Ero­nen). Ka­ri Heis­ka­sen kul­ti­voi­tuun esi­tys­tyy­liin so­pii va­lo­ku­va­kir­jo­ja jul­kais­seen Er­kin roo­li. Hän on nau­tis­ke­li­ja, jon­ka sisäi­nen eläin on ai­heut­ta­nut tu­hoa it­sel­le ja oheis­va­hin­ko­ja muil­le. Nyt Er­killä on to­det­tu va­ka­va sai­raus.

Fil­min ni­mi Kol­me vii­sas­ta miestä viit­taa jou­lun suu­reen ker­to­muk­seen. Ta­pah­tu­ma-ai­ka on aat­to, jol­loin nuo­ruu­de­nystävät sat­tu­mal­ta koh­taa­vat toi­sen­sa ja pa­him­mat pel­kon­sa. Ta­ri­na ot­taa pal­jon va­pauk­sia sillä, että jou­lu on ih­mei­den ai­kaa.

Kau­rismäen kes­kus­te­lue­lo­ku­van bud­jet­ti on vain neljän­nes­mil­joo­na. Käs­ky-fil­min sä­vykkäästä ka­me­ra­työstä Jus­si-eh­dok­kaa­na ole­va Rau­no Ron­kai­nen on ku­van­nut fil­min il­mei­ses­ti vi­deol­le, niin raa’al­ta jäl­ki näyttää. Bud­je­til­li­nen rat­kai­su on sa­mal­la tai­teel­li­nen: ku­vat tuo­vat hen­kilöt vä­littömäs­ti ja to­dis­tus­voi­mai­ses­ti kat­so­jan eteen. Tek­ni­ses­ti pal­jas il­mai­su so­pii rou­hei­siin mies­muo­to­ku­viin. ”­Pie­nen yleisön elo­ku­va” — ku­ten vuo­ro­pu­he­lus­sa to­de­taan – ete­nee do­ku­men­ti­no­mai­sel­la suo­ruu­del­la ja voi­mal­la. Roh­kein kouk­kauk­sin Kau­rismä­ki us­kot­te­lee, että juu­ri nämä rai­teil­taan suis­tu­neet elämät voi­si­vat yh­tyä sa­mas­sa ka­rao­ke­baa­ris­sa jou­luyönä.

Tyh­miä mie­hiä?

K­li­seitä pelkäämättä Kau­rismä­ki tar­kas­te­lee krii­si-ikäi­siään ää­rimmäi­sin kär­jis­tyk­sin. Jo­kai­nen ai­ka­mie­histä va­lit­see Aa­ke Kal­lia­lan esittämän ka­rao­keisännän ju­ke­bok­sis­ta juu­ri oman elämänsä valt­ti­kort­ti­tee­maa al­le­vii­vaa­van bii­sin. Rau­non lau­lu on Jui­cen Kak­soi­selämää (”­ka­deh­di en niitä, jot­ka tuo­mit­tu on kak­soi­selämään”), Ma­tin Ka­se­van Tyhjää (”sä me­nit toi­seen vuo­tee­seen”) ja Er­kin Jui­cen Rak­kau­den hau­dal­la (”O­saan sa­noa kym­me­nellä kie­lellä kii­tos”).

Pie­ni ta­ri­na su­kel­taa het­kessä hui­miin sy­vyyk­siin ja liik­kuu kor­keuk­sis­sa nuo­ral­la­tans­si­jan su­mei­le­mat­to­muu­del­la. Ta­sa­pai­no hor­jah­taa vas­ta siinä vai­hees­sa, kun sul­je­tun ka­pa­kan kol­mik­koon liit­tyvällä nai­sel­la­kin täy­tyy ker­to­muk­ses­sa ol­la seinä vas­tas­sa – ja tee­ma­na osoit­te­le­vas­ti Yön Jout­sen­lau­lu. Mut­ta nähkää ja ih­me­telkää, mi­ten hie­nos­ti Iri­na Björk­lund näyt­te­lee ne pitkät to­vit, jol­loin vuo­ro­pu­he­lus­sa ei vielä ole mitään jär­keä!

Näyt­te­lijät ovat imp­ro­vi­soi­neet omat rep­liik­kinsä tietämättä roo­lien­sa kes­kinäi­siä suh­tei­ta. Se on van­git­se­vaa ja hur­jaa seu­rat­ta­vaa. Heis­ka­nen on vir­tuoo­si­mai­nen, mut­ta Er­kin roo­li taus­tal­taan epämääräi­sin. Pert­ti Sve­holm te­kee in­ten­sii­vi­syy­dessään Ma­tis­ta härkäpäi­sen pus­ki­jan, jol­ta löy­tyy tas­kuläm­min sydän. Pa­ras ver­tais­ten­sa jou­kos­sa on Ti­mo To­ri­kan vuo­ris­to­ra­ta­mai­sis­sa tun­ne­myrs­kyissä ai­lah­te­le­va Rau­no.

Lop­pu­teks­teistä il­me­nee, että Kol­men vii­saan mie­hen pon­ti­me­na ovat ame­rik­ka­lai­sen Cas­sa­ve­te­sin ystä­vyk­siä ku­vaa­vat ja imp­ro­vi­soi­dut kes­kus­te­lu­fil­mit. Mut­ta tätä GPS-pai­kan­nin­ta Kau­rismäen elo­ku­va ei kai­paa toi­miak­seen. Se pärjää omil­laan, var­sin­kin kun Ryd­ma­nin Niin kau­nis on maa soi lop­pu­ku­vis­sa ja Kau­rismä­ki piirtää suo­ma­lai­sen mie­len­mai­se­man jäi­siin huu­rui­hin yk­sinäis­ten mies­tensä en­ke­lin­ku­vat. (HB)