”Ei me rakasteta, eikä vihatakaan”.
”Ei me rakasteta, eikä vihatakaan”.
Dvd-tapauksesta voi puhua yhä harvemmin, mutta Jörn Donnerin elokuvien sarja on sitä eittämättä. Monitoimimies yhdisti kohuelokuvansa 69 nimessä George Orwellin kaksimielisyyteen, mutta kumpikaan ei oikeastaan kuulu kuvastoon. Alastomuutta ei esitetä pornografisesti, vaikka ohjaaja pyrkikin härskisti hyödyntämään edellisen ohjauksensa aiheuttamaa skandaalia tai lievittämään omaa mielipahaansa aiempien taiteellisten ratkaisujen saamasta tuomiosta.
Donner kuvasi jälleen tarkasti keskiluokkaisen avioparin (piakkoin Kahlenuken pääosaan menevä Sven-Bertil Taube ja mainio Ritva Vepsä) välillä vallitsevaa tyhjyyttä, joka ei kuitenkaan välttämättä ole lopullista. Triangelin kolmannen lenkin, Timo Paasin (Donner), vastaanotolla tapahtuva gynekologinen kohtaus lienee ylittämätön minkään maan elokuvissa.
Numerot kuusi ja yhdeksän ovat toistensa vastakohtia. Kuin sattumalta Jimi Hendrix kuvasi samana vuonna "If 6 Would Be 9" -kappaleessaan elokuvassa Easy Rider, mitä tapahtuisi jos rikkaat olisivatkin köyhiä ja hipit leikkaisivat hiuksensa.
Ohjaajakin luo vastakkainasetteluja, joista mainittakoon rakastajattaren into aikansa vasemmistolaisuuteen ja toisaalta autourheiluun. Koiranäyttelyt peilaavat jääkiekko-ottelua, jossa mm. Hexi Riihiranta ottaa poikittaisesta jäähyn. Koiran astutus ja viisaudenhampaan poisto toimivat päähenkilöiden pulmien huvittavina symboleina.
Tekijöiden huumorintaju oli poikkeuksellista kuusikymmenluvun harmaudessa. Luultavasti tarkoitus oli irvailla ruotsalaisen poukkoilukomedian perinteille. 69 jäi muutenkin aikatavalla edeltäjänsä, mestariteos Mustaa valkoisella varjoon. Nyttemmin tätäkin voi jo arvostaa hyvänä ajankuvana ja vetää yhtäläisyyksiä vaikka Suomen tulevaan irrottautumiseen menneisyyden kahleista.
Ei-anamorfinen eurolaajakuva (1.66:1) ei täytä nykypäivän vaatimuksia. Sisävalaistuksessa kuvatut kohtaukset näyttävät perin rakeisilta, ja värit leviävät joka paikkaan. Monoraita kuulostaa raa’ahkolta, mutta Kirka Babitzinin tulkitsemat laulut toimivat hienosti. Tapani Perttu dubbasi miehekkäällä äänellään Taubea, jonka poikamaiseen olemukseen soundi sopi kuin balettihousut jalkapalloilijalle. Ehkä tässäkin oli kyse elokuvan teemasta. Jälkiäänitys ei tosin toimi suomalaistenkaan osalta kovin hyvin. Levylle ei ole tallennettu ekstroja. (PS)