Rush kiilasi itsensä sisäkautta autourheilun klassikoiden, Grand Prix’n ja Le Mansin, joukkoon.
Rush kiilasi itsensä sisäkautta autourheilun klassikoiden, Grand Prix’n (1966) ja Le Mansin (1971), joukkoon. Vuoden 1976 F1 Grand Prix sisälsi jo itsessään kreikkalaisen draaman kaaret. Onneksi käsikirjoittaja Peter Morgan osasi taltuttaa nikiulaudamaiseen tapaan kunnianhimonsa, kun lopputulos sitä vaati.
1970-luvulla F1:ssä oli vielä menoa ja lentoa, kun nykyään laji on suorastaan tylsyyden huipentuma. Onneksi paluutta entiseen ei ole, sillä kuskeja kuoli joka kauden aikana useita.
Niki Lauda ja James Hunt aloittivat teerenpelinsä jo nuorina untuvikkoina F3-sarjassa. Kuten aina autourheilussa molemmat tulivat varakkaista kodeista, mutta heidän tapauksissa papat eivät maksaneet laskuja. Muuten mies olivat toistensa vastakohtia. Hunt oli komea playboy ja eli samaan tapaan kuin aikansa Faces-yhtye. Lauda puolestaan ei ajanut intohimolla, vaan kylmällä järjellä.
Juonenkäänteitä riitti tarpeeksi todellisuudesta, eikä niitä tarvinnut keksiä. Moni autourheilua seuraamatonkin muistaa Laudan ihmeellisen paluun radalle heti, kun palovammat antoivat myötä. Ihan kaikki eivät kuitenkaan muista, millaista jännitettä tapaus antoi taistelulle maailmanmestaruudesta.
Paljon arvoa on annettava sille, että julkisuutta kaihtava Niki Lauda tunsi käsikirjoittajan ja auttoi tämän lisäksi myös näyttelijä Daniel Brühliä neuvoillaan. Kuvaavaa on, että elokuva ei suinkaan ole minuuteistaan huolimatta ylipitkä, vaan lopputulokseen vaikuttaneiden lista jatkuu lopputeksteissä liki loputtomiin.
Tästä vastakkainasettelusta on sitten luotu mukavan suoraviivaista ja toimivaa draamaa. Roolitus onnistui nappiin, mutta myös ohjaaja Ron Howard osasi välttää kliseitä ainakin rimaa hipoen. Symboliikkaa käytetään taiten, kun naisten kanssa könyämistä rinnastetaan moottorin venttiilien toimintaan, Hunt näprää hermostuessaan zippo-sytkäriään ja musiikki muun aikalaismateriaalin tapaan tukee tunnelmaa. Tuskinpa yhdysvaltalaisena ohjaaja Howard tiesi paljonkaan formuloista saati aikansa bändeistä kuten Slade, Mud tai Thin Lizzy.
Laadukas kuva ja ääni. Mukana oleva DVD-levy kalpenee rinnalla. Ekstroissa on 12 min. poistettuja kohtauksia ja 50 min. dokumentteja. (PS)