E­lo­ku­van­te­kijän tehtävä on va­li­koi­da al­ku­peräi­sestä teks­tistä tee­mat, joi­ta ai­koo esi­telmässänsä pin­taan nos­taa. Pa­him­mil­laan, kun tee­mo­jen hie­rar­kia ei ole työ­ryhmän yti­mel­le sel­keä, lop­pu­tu­los näyttää Ri­kin­kel­tai­sel­ta tai­vaal­ta.

Jo­kai­nen koh­taus on esi­tettävä. Ja sitä ryn­ni­mi­sen määrää. Se­ka­vuut­ta ei niinkään luo ai­ka­ker­ros­ten pääl­lekkäi­syys vaan — pa­ra­dok­saa­lis­ta kyllä — or­jal­li­nen kro­no­lo­gia. Oh­jaa­ja-kä­si­kir­joit­ta­ja Claes Ols­son ha­luaa näyttää kai­ken. Jo­tain kai­kes­ta. Lop­pu­tu­los on ko­ti­mai­ses­ta elämä­ker­tae­lo­ku­vas­tos­ta kiu­sal­li­sen tut­tu.

Va­lin­ta­ky­vyn to­taa­li­nen puu­te on joh­ta­nut ly­hyi­den koh­taus­ten hengäs­tyttävään ka­val­kaa­diin, jos­sa pai­no­pis­tettä on mah­do­ton­ta sil­min ha­vai­ta, ais­tia. Traa­gi­set koh­tauk­set seu­raa­vat toi­siaan kuin osa­na tii­vistä uu­tis­kat­saus­ta. Kul­kuvä­li­nei­den ja lo­kaa­tioi­den vaih­tues­sa kat­so­ja ka­dot­taa tun­teen.

Epäon­nis­tu­neen rak­kau­den his­to­riaa sekä su­vun ra­sit­tei­ta pei­lail­laan, jos kat­so­ja hengäs­ty­mi­seltään pää­tee­mois­ta mitään ir­ti sai. Kjell Westö an­sait­si­si teks­til­leen her­kemmän tul­kin­nan.

E­lo­ku­va nähdään en­si-il­las­sa 5.11.2021. (VA)