Pai­koil­leen jun­naa­maan jää­nyt tyhjän­toi­mit­ta­ja (Ch­ris Coo­per) kom­pas­tuu elämän ohi­tus­kais­tal­le ja ky­ke­nee yhtäk­kiä ymmärtämään ja kä­sit­te­lemään kai­ken se­kun­tien mur­to-o­sis­sa. Kaik­ki tämä kii­tos sa­la­peräi­sen pil­le­rin, jo­ka nos­tat­taa ai­vo­jen suo­ri­tus­ky­vyn tap­piin­sa. Uu­si on­ni ei kui­ten­kaan ole ra­ja­ton­ta.

S­lii­pat­tu jännä­ri ete­nee kuin sähköjä­nik­sen selässä pit­kin New Yor­kin ka­tu­ja ja mor­fau­tuu yli­suo­riu­tu­mist­ri­pistä, su­per­san­ka­ri­ta­ruk­si ja lo­pul­ta tu­hon kans­sa flirt­tai­le­vak­si sa­duk­si im­pe­riu­min ra­ken­ta­mi­ses­ta. Kei­tos on vai­vat­ta viih­dyttävä, vaik­ka ko­ko­nai­suus on yhtä elämän­ma­kui­nen kuin tie­to­ko­ne­pe­lien pe­laa­mi­nen ju­mal­moo­dis­sa ja yhtä ove­la kuin it­se­kir­joi­tet­tu päivä­kir­ja. Elo­ku­van hyb­ris voi hy­vin­kin ol­la ra­ja­ton, mut­ta muu­toin ky­se on hy­vin­kin kuo­le­vai­ses­ta ker­ta­viih­teestä.