Dis­neyn re­sep­ti toi­mii. Jou­lu­mark­ki­noil­le saa­puu var­maan tah­tiin ko­ko per­heel­le so­pi­va piir­ro­sa­ni­maa­tio, jon­ka laa­tuun voi luot­taa. 60-lu­vul­ta al­ka­nut Dis­ney-tuo­tan­non krii­si on vaih­tu­nut 90-lu­vun voit­toi­hin. Kau­no­tar ja hir­viö, Lei­jo­na­ku­nin­gas ja Mu­lan jat­ka­vat kun­niak­kaas­ti Pi­nok­kion, Dum­bon, Vii­dak­ko­kir­jan ja Pe­ter Pa­nin vii­toit­ta­mil­la po­luil­la. Pe­rin­teet vel­voit­ta­vat.

Vii­dak­ko on tar­jon­nut Dis­neyn piirtä­jil­le ai­hei­ta aiem­min­kin. Lei­jo­na­ku­nin­gas aloit­ti yh­tiön uu­den tai­teel­li­sen nou­sun. Tuo­rein ani­maa­tio­tuo­tan­to taas on pal­jos­sa vel­kaa rie­muk­kaal­le Vii­dak­ko­kir­jal­le.

Tar­zan on ta­kuu­työtä. Siitä voi sa­noa ku­ten uu­des­ta Bon­dis­ta: vauh­dik­kain tähän as­ti­sis­ta. Glen Kea­nen piirtämä api­na­mies liu­kuu sa­de­metsän ok­sia pit­kin liaa­nil­ta toi­sel­le su­la­vas­ti surf­fa­ten. Ed­gar Ri­ce Bur­rough­sin ta­ri­na­pe­rus­taa elävöi­tetään kun­nioit­ta­vas­ti. Ny­ky­kat­so­jan vaa­ti­muk­set huo­mioi­daan sil­ti piir­ros­hah­mo­jen muo­toi­lus­sa. Bur­rough­sin kir­jois­ta­han ei juu­ri huu­mo­ria löy­dy, kun se taas on Weis­mul­ler-fil­mien ja Dis­ney-Tar­za­nin­kin hen­ki ja elämä.

Le­gen­da syn­tyy

Al­ku­teks­tien ja en­simmäi­sen lau­lun ai­ka­na tuo­daan hämmäs­teltäväk­si le­gen­dan mo­nil­ta unoh­tu­nut lähtö­koh­ta. Aal­lot huuh­to­vat haak­si­rik­koon jou­tu­neet Tar­za­nin van­hem­mat pik­ku­vau­voi­neen Af­ri­kan ran­ni­kol­le. Isä ra­ken­taa sa­de­metsän sydä­meen suo­jan per­heel­le, mut­ta vil­li vii­dak­ko käy pian yli­voi­mai­sek­si. Ih­mis­vau­va sel­viää vain oman pie­no­kai­sen­sa me­nettä­neen Ka­la-a­pi­nan äi­din­vais­to­jen va­ras­sa.

Oh­jaa­jat Ch­ris Buck ja Ke­vin Li­ma yh­distävät ani­maat­to­riar­mei­jan­sa tai­dot toi­mi­vak­si ta­ri­nak­si. Al­ku­jak­soa seu­raa vielä mon­ta muu­ta­kin ko­ho­koh­taa. Hui­kai­se­via nä­ky­miä luo­daan Ka­lan ja Sa­bor-pant­te­rin kamp­pail­les­sa lap­sen omis­tuk­ses­ta. Kerc­ha­kin, joh­ta­ja­go­ril­lan ja Tar­za­nin vä­lil­le luo­daan jän­nit­teitä, joi­ta ih­mi­sa­pi­nan ur­heus ja isä­hah­mon kun­nioi­tus ai­ka­naan pur­kaa. Rat­kai­se­va kään­ne on eläin­ten pa­him­man vas­tuk­sen, ih­mi­sen koh­taa­mi­nen. Uh­kaa liit­tyy myös ris­ti­rii­ta, jo­ka Tar­za­nin on rat­kais­ta­va huo­ma­tes­saan, että ”o­man per­heen” vi­hol­li­set ovat hä­nen kal­tai­siaan.

Tie­tys­ti Tar­zan on myös Ro­meon ja Ju­lian ta­paan heh­ku­va ro­mans­si. Siinä vie­raat maail­mat törmäävät sydän­ten syk­kiessä sa­maan tah­tiin. Elo­ku­van ero­tiik­ka on vai­kea la­ji, jos­sa hie­no­va­rai­suu­del­la saa­vu­te­taan vä­ke­vin tu­los. Mar­lon Bran­do pu­ki kou­raan­sa nai­sen kä­si­neen Alas­to­mas­sa sa­ta­mas­sa. Tar­za­nis­sa Api­na­mies rii­suu Ja­nel­ta sor­mik­kaan ja kat­so­ja pidättää hen­gi­tystä. Kun Tar­zan aset­taa sor­men­sa Ja­nen sor­mien lo­maan, ei tar­vi­ta enää mui­ta ku­via tai muu­ta kieltä.

A­pi­nas­ta ih­mi­sek­si

Dis­neyn Tar­zan viehättää mie­leen jää­villä yk­si­tyis­koh­dil­laan. Ke­hi­tys pik­ku­po­jas­ta ai­kui­sek­si käy Powel­lil­ta ja Kub­ric­kil­ta lai­na­tul­la el­lip­sillä, jos­sa il­maan hei­tet­ty ob­jek­ti muut­tuu pa­la­tes­saan toi­sek­si. Piir­ros­hah­mo­na Tar­zan jättää jon­kin ver­ran toi­vo­mi­sen va­raa. Lap­si-Tar­zan on oi­kea vek­ku­li, mut­ta mie­henä per­soo­nal­li­suut­ta oli­si voi­nut ol­la enemmän­kin. Ja­ne sen si­jaan on näpsäkkä tyttö, täynnä luon­net­ta ja sil­mien lei­mua. Mo­ni si­vu­hah­mo on jää­nyt luon­nos­mai­sek­si, has­sus­ta Terk-a­pi­na­ka­ve­ris­ta pe­lok­kaa­seen Tan­tor-nor­suun. Ker­to­muk­sen kon­na on sa­la­metsästäjä Clay­ton, jo­ka näöltään muis­tut­taa Kap­tee­ni-Kouk­kua, mut­ta ei ko­hoa klas­sis­ten Dis­ney-rois­to­jen jouk­koon. Myös ko­ko­nai­suus jää vii­me vuo­den vä­rikästä Mu­la­nia vai­sum­mak­si. Kii­na­lais­ta­rus­sa oli sit­ten­kin enemmän tai­kaa, sa­dun sy­vyyttä ja oma­peräistä ku­vail­mai­sua.

Mut­ta hyvää on Tar­za­nis­sa­kin. Muis­tet­ta­vin on jak­so, jos­sa api­na­mies op­pii län­si­mai­sen si­vis­tyk­sen Ja­nen tai­ka­lam­pun hei­jas­ta­mia ku­via ih­me­tel­lessään. Siitä al­kaa ih­mi­sen nou­su. (HB)