Applen perustajakaksikon enigmaattisempi osapuoli, Steve Jobs, on kirvoittanut ennenaikaisen kuolemansa myötä runsaan listan elokuvia, dokumentteja ja kirjoja elämästään.
Applen perustajakaksikon enigmaattisempi osapuoli, Steve Jobs, on kirvoittanut ennenaikaisen kuolemansa myötä runsaan listan elokuvia, dokumentteja ja kirjoja elämästään. Walter Isaacsonin kirjoittama upea elämänkerta tuntui kertovan miehestä enemmän kuin yhteen elämään luulisi mahtuvan, mutta tämä ei estänyt Aaron Sorkinia pureutumasta aiheeseen vielä yhden elokuvan edestä.
Sorkin on kuuluisa käsikirjoitustensa tiukasta vedosta ja erityisesti niiden partaveitsen terävästä dialogista, joten odotukset tämän elokuvan kohdalla olivat korkealla. Näin vaikka itse tarina tuntuikin jo tutulta. Siinä missä Ashton Kutcherin tähdittämä aiempi Jobs-filmatisointi uppoutui miehen elämänkerran riveihin ja kuvitti näitä komeasti, pureutuu Sorkin aiheeseensa kolmen tapahtuman kautta. Vuosien 1984, 1988 ja 1998 välillä pallotteleva elokuva keskittyy 40 minuutin aikaikkunoihin ennen kolmea merkittävää tuotejulkistusta. Isaacsonin kirja antaa tarinalle selkärangan, mutta tapahtumia on taiteellisen vapauden nimissä siirrelty edellämainittuihin aikaikkunoihin — ja hitunen uuttakin on keksitty mukaan muista lähteistä.
Lopputuloksena on kiehtova fantasiasukellus Steve Jobsin elämään, erityisesti tämän ongelmalliseen suhteeseen ensimmäiseen tyttäreeseensä Lisaan. Avioliitto Laurene Powellin kanssa ja sen liiton kolme lasta eivät tähän mahdu. Valtaosin anti on tuttua aiemmasta, mutta uutta on Lisa-Jobs suhteen nostaminen keskiöön, tämän vihjattu vaikutus Applen tuotteisiin, Next-manööverin päätös ja teatraalinen yhteenotto Jobsin ja Scullyn välillä. Kaikkea tätä ei tapahtunut, mutta Jobsin entiset työkaverit tuntuvat olevan pitkälti yhtämieltä siitä, että elokuvan henki on oikea.
Synkän oopperan tavoin avautuva, mutta lopulta toiveikkaisiin tunnelmiin päätyvä elokuva ei ole Steve Jobsin "Greatest Hits" -kavalkaadi, eikä liioin dokumentaarimaisen vakava selonteko miehen elämästä, mutta viihtenä se puoltaa paikkansa. Siinä missä Ashton Kutcher oli erehdyttävän uskottavasti Steve Jobs ulkonäköä myöten, tuntuu Michael Fassbender ottavan roolinsa vasta puolentunnin totuttelun jälkeen. Kutcherin Jobs teki vain vähän sellaista, mikä ei olisi ollut tuttua elämänkerrasta, kun taas Fassbenderin Jobs tuntuu elävän tunnettujen rivien välissä. Fassbenderin improvisaatio löytää oikeat nuotit, mutta mitään ei voi ottaa täysin kirjaimellisesti. Tässä piileekin yhtäaikaa elokuvan lumo, että sen kirous.
Jobsin aikaisen Applen sisäpiiriläisiin kuulunut Andy Hertzfeld on todennut elokuvasta nasevasti: "None of that happened, but it's all true". Eli kaikesta päätellen tekijät riffailivat tositarinan ympäriltä perin uskottavasti, jos ei aivan totuudenmukaisesti.
Kolmeen eri aikakauteen sijoittuva elokuva on saanut tuekseen kolme eri kuosia: rosoiselle 16mm filmille kuvatusta ensimmäisestä näytöksestä tullaan elegantiimpaan 35mm filmin toiseen näytökseen ja lopetetaan digitaalisesti taltioituun kolmanteen näytökseen. Nämä kolme eri kamerajärjestelmää jättävät kukin merkkinsä elokuvaan. 16mm näytös on pehmeä, väritoistoltaan kolkko ja ilmeeltään voimakkaan rosoinen, kuten odottaa sopii. 35mm näytös tarjoaa vakaampaa jälkeä ja hakee koston tunnelmia punaisesta väristä, kuten tekijät kommenttiraidalla selostavat. Viimeinen näytös on selkeästi sarjan terävin ja hyödyntää paikoin peräti drone-koptereita kamera-ajoissa. Äänipuolella Sorkinin napakka dialogi saa kaiken tarvitsemansa tilan, mutta muutoinkin tunnelmat välittyvät.
Ekstroissa asiallinen moniosainen making of -dokumentti (44 min.) ja kaksi kommenttiraitaa, joista ensimmäisellä verrattain vaisu ohjaaja ja toisella mielenkiintousemmalla raidalla puheliaat käsikirjoittaja Aaron Sorkin ja leikkaaja Elliott Graham. (IJ)