Tätä jouduttiin odottamaan turhan pitkään.
Tätä jouduttiin odottamaan turhan pitkään. Crash-elokuvallaan sympaattisen vaikutuksen tehnyt ohjaaja Paul Haggis luotaa pinnan alle ja kertoo, mitä Irakin sota todella merkitsee amerikkalaisessa tajunnassa.
Vietnamin sodan pitkä kesto ja sotilaiden suuri määrä jättivät syvät arvet yhteiskuntaan. Miksipä nyt ei kävisi samoin: nuoret miehet tulevat kotiin pelkkinä ihmisen kuorina kuin tieteiselokuvassa ikään.
Entinen sotilaspoliisin vääpeli (Tommy Lee Jones) lähtee tutkimaan Irakista palanneen poikansa murhaa. Tukikohta välttelee skandaalia, ja salapoliisitarinana etenevä kerronta kuorii sipulia piinaavan hitaasti. Loppuratkaisu on realistisuudessaan järkyttävä ja luultavasti niin tosi, että se hämmentää.
Tarinaan on yhdistetty feministinen teema, kun naispuolinen rikostutkija (Charlize Theron) pyrkii estämään, ettei armeija peittele juttua tyypilliseen tapaansa. Jo aiemmin sukupuolisesta syrjinnästä kärsinyt tutkija kohtaa armeijapaikkakunnan paineen rajuna.
Kaksi teemaa yhdistämällä päästään ajatusketjuun, jossa joku aina sortaa toista. Eliitti painaa äänestäjien tuella duunarinlapsia kuolemaan tai mielenhäiriöön. Maskuliininen elämäntapa alistaa naista. Ei olekaan ihme, että tissibaarien kuvasto isketään katsojan silmille. Mutta lopulta nainen symboloi hoivaa ja empatiaa, mikä edustaa tässä leikissä ainoaa järkevää ratkaisua.
Kuolleen pojan kaveri kommentoi sankariutta siten, ettei sille ole enää sijaa. Hyviä ja pahoja ei pysty enää erottamaan. Tuskin näin on voinut tehdä koskaan, mutta illuusiot ovat vähintäänkin kuolleet. Elokuvan nimi viittaakin Davidin ja Goljatin taisteluun.
Kuvailmaisussa luodaan harmaan eri sävyjä ja vältetään tietoisesti koreaa kerrontaa. Virheitä ei suuremmin näy, jos lukuun ei oteta kuvakohinaa makuuhuoneen seinissä. Ääniraidat kuulostavat samaan tapaan vaisuilta. Tätä on tavoiteltu. Ekstroissa 43 min. dokumentit ja kahdeksan minuuttia poistettuja kohtauksia. (PS)