Ber­lii­ni 1937: ek­sent­ri­nen pro­fes­so­ri (Vig­go Mor­ten­sen) kär­sii lä­heis­riip­pu­vai­ses­ta per­he-elämästään, kun kak­si asiaa muut­taa elämän suun­nan. Jo­seph Göb­bels ha­luaa tie­de­mie­heltä muis­tion ar­mo­mur­hien oi­keu­tuk­ses­ta ja opis­ke­li­ja­tyttö is­kee kiin­ni.

C.P. Tay­lo­rin näy­telmään pe­rus­tu­van elo­ku­van kat­so­mi­nen saa ai­kaan suo­ra­nai­sen fyy­si­sen pa­ha­no­lon tun­teen. Epä­var­man ylio­pis­to­mie­hen pouk­koi­lu per­heen ja yh­teis­kun­nan pai­neis­sa vie ai­ka­moi­seen myötähä­peän al­hoon. Tätä tun­net­ta ei oh­jaa­ja oi­kein osaa oh­ja­ta mi­hinkään kestävään ar­voon, vaik­ka ky­seessä on mo­raa­li­nen di­lem­ma.

Ko­ke­mus­ta ei pa­ra­dok­saa­li­ses­ti au­ta Mor­ten­se­nin hie­no roo­li hor­ju­va­na pää­hen­kilönä. Oh­jaa­ja käyttää pro­fes­so­rin ko­ke­mia hal­lu­si­na­to­ri­sia mu­siik­ki­koh­tauk­sia Lau­la­va sa­la­po­lii­si – ja Pen­nies from Hea­ven –­te­le­vi­sio­sar­jo­jen ta­paan, mikä ei edus­ta mi­tenkään tuo­ret­ta ajat­te­lua.