Pe­su­kar­hu­ci­tystä Al­cat­ra­zil­le kuo­huu jäl­leen kun zom­biet et­sivät paik­kaan­sa maail­mas­sa. Taus­tal­la on, kuin­kas muu­ten, sa­la­liit­to, jon­ka seu­rauk­se­na mätä si­ka­nau­ta-jau­he­li­ha val­taa ka­tu­ja tu­tuin kään­tein.

Tie­to­ko­neel­la ani­moi­tu toi­min­tapätkä on kuin kat­se­li­si en­simmäistä ChatGPT:n loih­ti­maa elo­ku­vaa. Ta­ri­na on ni­mel­li­nen ja vaa­ral­li­set ti­lan­teet kuin buf­fet­tipöydästä kerät­tyjä. Ih­mi­set näyttävät tässä hi­tu­sen Sh­re­kiltä ja liik­ku­vat yli­ko­ros­teu­tus­ti kuin hämähä­kit, mut­ta elo­ku­van il­me it­sessään on nes­temäi­sen liik­ku­va ja kun­nian­hi­moi­sen tun­nel­mal­li­nen. Jo­ku on näh­nyt val­ta­vas­ti vai­vaa siir­ty­mien, ka­me­ra-a­jo­jen, teks­tuu­rei­den ja ske­naa­rioi­den väsä­mi­seen, mut­ta elo­ku­va­na tämä ei toi­mi — ei to­sin pa­has­ti on­nu­kaan ver­tai­lus­sa ta­va­no­mai­seen vi­deo­viih­dyk­kee­seen.